Henkilöstö
MRCC Turku on miehitetty vähintään kahdella henkilöllä ympäri vuorokauden. Näistä toinen toimii meripelastusjohtajana (SMC) ja toinen operaattorina. Meripelastusjohtaja voi tarvittaessa vahventaa meripelastuskeskusta tarvittavalla määrällä operaattoreita.
Meripelastusjohtajan tehtäviä ovat:
- Johtaa vaaratilanteessa meripelastuskeskuksen toimintaa
- Määrittää vaaratilanteen aste
- Päättää hälytettävistä yksiköistä
- Johtaa ja koordinoida etsintä- ja pelastustehtäviä meripelastuslohkon alueella
- Päättää etsintä- ja pelastustehtävien keskeyttämisestä tai lopettamisesta
Operaattorin tehtäviä ovat:
- Huolehtia hätä- ja turvallisuusradioviestinnästä meripelastusjohtajan ohjeiden mukaisesti
- Huolehtia merenkulun vaaratilanteiden sekä muiden ilmoitusten vastaanotosta
- Hälyttää yksiköitä tehtäviin
- Ylläpitää tilannekuvaa vaaratilanteen aikana

Meripelastuksen koulutusjärjestelmä
Rajavartiolaitoksen meripelastuskoulutusjärjestelmä on rakennettu Suomen meripelastustoimen sekä kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) vaatimusten mukaisesti. Koulutusjärjestelmä perustuu kansainväliseen lento- ja meripelastuskäsikirjaan IAMSAR:iin (International Aeronautical and Maritime Search And Rescue manual). Koulutuksen järjestämisestä vastaa Raja- ja merivartiokoulu.
Meripelastuskurssit toteutetaan moduulirakenteisina ja ne voidaan sisällyttää osaksi henkilöstön perus-, täydennys- tai jatkokoulutusta.
Meripelastuskeskuksen henkilöstö kouluttautuu Raja- ja merivartiokoululla mm. seuraavilla kursseilla:
· Etsintä- ja pelastusyksikön päällikön koulutus (SRU-kurssi)
· Onnettomuuspaikan johtajan koulutus (OSC-kurssi)
· Meripelastuksen johtokeskuksen operaattorin koulutus (RCC-kurssi)
· Meripelastusjohtajakoulutus (SMC-kurssi)
· Meripelastusenglanti
· Etsinnän suunnittelu ja johtaminen (SP-kurssi)
· Lentotoiminnan koordinaattorikoulutus (ACO-kurssi)
· Meripelastustoimen yhteistoimintakurssi (CO-kurssi)
· Meripelastuksen johtokeskuksen radioasemanhoitajan koulutus (CSOC-kurssi)
Ammattitaidon ylläpitämiseksi henkilöstö osallistuu Raja- ja merivartiokoulun järjestämille kertauskursseille sekä kansallisiin ja kansainvälisiin seminaareihin ja opetustilaisuuksiin.
Tiedostoliitteet: MRCC Turun henkilöstö tammikuussa 2008 (jpg, 207 Kt)
Takaisin | Tulosta sivu
|